Leikkauksesta selvisin hengissä ja siitä on kulunut jo viikko aikaa (!). Leikkaus meni siis suunnitelmien mukaan, operaatio tosin vähän pitkittyi arvioidusta tunnista melkeen kaksi ja puoli tuntiseksi..

Vointi on tällä hetkellä sekä hyvä että huono. Leikkaushaava ei ole lähtenyt paranemaan kunnolla ja nyt sitten jännitetään, että tulehtuuko se. Tulehtuminen on kuulema harvinaista, mutta nyt se näyttää pahasti siltä, koska haavasta tihkuttaa edelleen vähän verta ja kun lähden liikkumaan siinä tuntuu omituinen paineen tunne. Muutenkin jalka on ollut kipeämpi entä aiempien leikkauksien jälkeen. Se johtuu varmaan siitä, että leikkaushaava kulkee polvilumpion päältä sen alapuolelle mikä tekee liikkumisesta kivuliasta ja vaikeaa. Toinen syy on varmastikkin se, että tuota mun polven rakennetta on muutettu niin suuresti, luuta porattu, polvilumpiota siirretty 1,5 cm kekemmälle jne. Sen verran on kuitenkin hyvää, että pystyn vähän jo varaamaan leikatulle jalalle! Siitä se lähtee!

Vaikka lääkäri neuvoikin mua ottamaan muutaman ensimmäisen viikon rauhallisesti, niin sitä neuvoa en ole ihan täysin pystynyt noudattamaan.. minkäs teet, kun ollaan luotu ikiliikkujaksi.. Ikiliikkujan lisäksi kun minusta löytyy vielä masokistinkin vikaa, olin siis viikonloppuna katsomassa oman seuran agilitykisoja. Ette arvaa kuinka kirpaisi kun en päässy ite kisaamaan! Kyllähän sen tiesin, että raskas viikonloppu siitä tulee, mutta onneksi siellä oli myös mukavaa kun pääsi tapaamaan tuttuja ja tsemppaamaan kavereita. Ja pitää yrittää lohduttautua ajatuksella, ettei tätä loputtomiin kestä. Lisäksi olen käyny jo lenkilläkin! Matkana 600 metriä metsäautotieta, mutta se tuntui ainakin 600 kilometriltä. On nimittäin raskasta kävellä kyynärsauvoilla yksi jalka ilmassa ja muutenkaan kun käsissä ei ole kauhiasti voimaa. Mutta Tamilla ja Riimillä oli ainakin hauskaa kun saivat riehua Illin ja Chaasun kanssa. Kiitos Kati!