Kun mie en oikeen vieläkään osaa kirjoittaa yhtään mitään, edelleen on aika uskomaton olo. On niin hämmentävää kun yhtäkkiä tapahtuukin juuri se minkä on itse kuvitellut tapahtuvan "ehkä sitten joskus".. Tää kuulostaa ihan hirveen vakavalta, mutta älkää pelätkö, tää on aikas hieno juttu 

Eilen kisailtiin Tamin kanssa KAS:in kisoissa Oulussa, kahden startin verran. Ekalta radalta ei oikeastaan mitään mainittavaa, hylsy jo neljännellä esteellä. Yrityksestä huolimatta en saanu puskettua Tamia putken oikeaan päähän.. Rata oli muutenkin aika kamala; Tami ei olis voinu olla yhtään vähempää hanskassa, se jäi aina muutaman esteen jälkeen räkyttään mulle, enkä mie oikeestaan sitä kunnolla ohjannukkaan...

Toiselle radalle lähdettäessä "vannoin", että käskytän Tamia tiukemmin ja ohjaan kunnolla. Ennen rataa Tami oli aivan ylikierroksilla ja lähtöön mennessäni raahasin perässäni sellaista 14 kilon lihaskimppua, joka repii ihan hirveellä raivolla remmiä.. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että tuleekohan tästä edellisen radan uusinta. Jostakin sain kuitenkin kaivettua sellaisen taistelu fiiliksen, että nyt mennään täysillä. Ja niin me kyllä mentiinkin Koko rata tuntui aivan uskomattoman hyvältä ja sulavalta, päästiin vielä nollalla maaliinkin! Itse olin jo ihan älyttömän tyytyväinen tähän, mutta kun kuulin, että se oli myös nollavoitto, aloin heti liikutukseltani itkemään. En olisi villeimmissä haaveissanikaan voinut kuvitella, että meidän ensimmäinen nollavoitto tulee näin pian! Ja varsinkin tuolta radalta mikä oli aika haastava ja jolla ei tuloksilla juhlittu: meidän lisäksi muistaakseni viisi sai tuloksen (kahdeksastatoista) ja yksi tulos meidän lisäksi alle ihanneajan.

Siis tää on mulle niin iso juttu, etten oikeen vieläkään usko, että tää on totta. Että me ollaan _oikeasti_ askel lähempänä unelmien toteutumista.