Tamin kanssa palattiin piiiiiitkästä aikaa agilityradoille Sari Pietilän koulutuksessa (tää oli just se koulutus mihin meidän ei pitänyt osallistua, mutta..). Koulutus oli omalla hallilla ja kakkosluokan ryhmä oli tosi pieni: meidän lisäksi vain kolme koirakkoa. Oli mukavaa kun sai paljon yksityistä ohjausta eikä ollu kiire mennä eteenpäin vaan kaikki ongelmat pystyttiin katsomaan huolella :)

Tehtiin rata missä oli muistaakseni 24 estettä (ratapiirros tulossa mahdollisesti myöhemmin). Hirvee miten vaikealta se näytti! Meinasin jo vaipua epätoivoon, mutta sitten päätin, että sisullahan me tämä mennään läpi - jos ei taidolla ;) Rata käytiin ensin läpi kokonaan ja sitten pätkissä missä kerrottiin suunnitelmamme siitä miten siinä tilanteessa ohjattaisiin. Sari sitten kertoi meille sellaisia uusia juttuja mitä meidän kannattaisi siinä kohdassa kokeilla. Teemana oli sylikääntö, mitä en ole Tamin kanssa koskaan oikeen käyttäny enkä sen kummemmin sitä treenannut.

Radalle saatiin aivan super super hyvä alku! Tami jäi heti ekalla käskyllä lähtöön!! :D Kaksi ensimmäistä estettä meni hyvin, mutta sitten hyppyjen välistä vedon yhteydessä tehtävä sylikäännös tuotti ongelmia (sanoimpas hienosti, toivottavasti saatte jotakin tolkkua mun selityksestä;)). Siinä vaiheessa minä olin elävä kysymysmerkki ja Tami elävä huutomerkki - ollaan me sitten niin hyvä yhdistelmä;) Vähän aikaa treenattiin tuota sylikäännöstä (+ minä tarkalleen ottaen oivalsin mitä piti tehdä ja missä vaiheessa alkaa käskyttämään). Kun se meni jotenkin jatkettiin rataa eteenpäin.

A:n alla oleva putki ei tuottanut vaikeuksia ja A:llekkin löydettiin hetkeä myöhemmin hyvin. Sitten taas sylikääntö ja se sujui tällä kertaa ihan kohtuullisesti. Suoran lopussa sitten oli seuraava ongelma kohta, jota en oikeen osaa selittää, mutta kerron siitä sitten paremmin kun saan sen ratapiirroksen. Loppupätkä menikin sitten tosi kivasti.

Tosi tyytyväisiä ollaan treeneihin ja saatiin hyviä vinkkejä:) Kouluttaja piti meidän menosta; mun on vaan muistettava, että Tamia pitää ohjata tarkasti ja sitten kun polvi paranee niin alkaa juoksemaan ihan täysillä (nyt kun en voi juosta kauhean kovaa niin jarrutin Tamia tosi pahasti ja olin varsinkin suoralla myöhässä). Posiitiivista oli myös, että vaikka Tami oli kierroksilla se ei silti yrittänyt purra mua kertaakaan! Ja mie myös (ainakin toivottavasti) opin, että vaikeaakin rataa on yritettävä tosissaan eikä jättää rataantutustumisessa jotakin kohtaa "improvisaation" varaan!