Mulla on taas ihan hirveesti kertyny näitä "pakkopakko" koulujuttuja, mutta sen sijaan, että alkaisin niitä tekemään nyt kun on aikaa (opiskelun suolahan on se, että kaikki jutut tehdään viimesenä iltana, onhan?) kijoittelen tässä nyt vähän syys- ja lokakuun kuulumisia. Nyt kun lokakuukin loppui on tosi hyvä paikka koota kahden kuukauden kuulumisia, mitkä ei laiskuuteni takia ole vielä tänne päätyneet ;) Niin ja onhan tää aivan loistava keino välttää avaamasta sitä ällöttävää enkun kirjaa..
Syyskuun mieleenpainuvin tapahtuma oli Tornion agilitykisat 21.9. Niistä on jo niiiin pitkä aika, että enpä niistä kauheesti muista, sen verran vaan mitä laitoin kisojen jälkeen paperille ylös ;P Sinne lähdettiin kisaamaan vaan hyppyradalla, koska opetan Tamille uudet puomin kontaktit (kun ne edelliset oli niin huonot) ja ne on vieläkin ihan vaiheessa. Radan tuomaroi ruotsalainen Anders Bergkvist. Yhtä pitkää kaarrosta ja keppien outoa vientiä lukuun ottamatta, rata oli tosi sujuva ja tuntui toosi hyvältä! :)) Radalla Tami tuntui ehkä vähän "löysemmältä" kuin yleensä (varmaan johtuu siitä, että jouduin Tamin "palauttamaan maanpinnalle" kun se oli ihan liian kierroksilla ennen starttia). No, ainakin mulla oli tällä kertaa koira joka oli hyvin kuuliainen radalla ja sain tehtyä jopa onnistuneen takanaleikauksen! Tuloksena oli siis 0, sijoitus 3 ja ensimmäinen SM-0!!! :D Olin ihan älyttömän tyytyväinen, tällaista lisää :)
Muuten treenailtiin molempien poikien kanssa melko ahkerasti. Riimin kanssa selvittiin agilityn alkeiskurssilta ja aloitettiin taas tokoilu! Agilityä treenaillaan talvi kahdestaan, keväällä katellaan sitten mennäänkö johonkin ryhmään vaiko ei. Agility on ihan hyvällä mallilla. Viikko sitten ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua kun otin ensimmäisiä verkkoja pois meidän pujosta, ja jätkä pujottelee silti ihan loistavasti! :) Muutenkin sen kanssa on kaikki jutut tosi hyvällä alulla agilityn suhteen, nyt vaan treenataan kaikki kuntoon! Agilitystä lisää sitten kun on enemmän kerrottavaa :) Tokoilu on sen kanssa kyllä niin kivaa! On ollu tosi kiva huomata kokonaan uusia puolia tuosta kakarasta. Esimerkiksi se, että se on ihan hirveen nopea oppimaan juttuja. Tähän asti olen pitäny sitä sellaisena pöljänä hömpöttelijänä, jonka korvien välissä olevat herneet kulkee peräkanaa ympäri tyhjiötä kun niiden pitäis osua yhteen. Nyt kun sen kanssa ollaan opeteltu esimerkiksi sivulletuloa, olen saanu hämmästellä sen nopeutta ja innokkuutta :) Talvella tokoilu jatkuu jatkoryhmässä, saa nähdä kuinka me siitä vielä innostutaan :)
Tamin kanssa syyskuu meni oikeastaan tuskaillessa siinä kun mikään ei onnistu. Meillä ei vaan yhtäkkiä ollut sellaista yhteistä säveltä siinä jutussa, se asenne ja tekemisen ilo mikä meillä on normaalisti oli mystisesti kadonnut. Kaikki helpot jutut meni pieleen, vaikeammat meni sitten päin.. Ryhmä treeneissä meidän meno oli sellaista väkisin vääntämistä enkä jotenkaan pystyny ihan täysin rentoutumaan treeneissä ja tekemään sellaista hyvää ja tasapainoista suoritusta. Plus se, että mun ohjaaminen oli välillä jotain ihan kammottavaa treeneissä.. Kaikki tämä vaikutti sitten Tamiin ja se kävi ihan hitonmoisilla ylikierroksilla. Kisat menikin sitten aivan yliodotusten, siellä sain itteni tsempattua menemään täysillä ja se tällä kertaa riitti :) Varmasti siihen vaikutti se, että rata oli mun mielestä kolmosten radaksi tosi helppo ja mulla oli rataantutustumisessa sellainen "tää me osataan" - fiilis. Joten radalla saatiin vaan mennä ja oli se kyllä kivaa :) Mie, ehkä maailman suurin kisajännittäjä, jopa melkeen nautin juoksemisesta siellä ja muistankin sen radan fiiliksistä melkeen kaiken - mitäköhän mulle on tapahtumassa? ;) Lokakuu otettiin sitten vähän kevyemmin, treenit oli tauolla, joten käytiin ottamassa kahestaan vaan jotakin pikku juttuja ja pitämässä hauskaa.
Tamin kanssa jatketaan talvi 2-3 luokan ryhmässä. Ryhmän kokoonpano muuttui nyt talveksi jonkun verran ja toivon, että siellä muuttuis samalla vähän muutakin. Ainakin toivottavasti ne asiat jotka mua kesällä suuresti vaivas, olis poissa. Innolla odotan nyt kyllä treenejä, varsinkin nyt kun saatiin se lämmitetty halli! :)))))) Se on kyllä niin luksusta sen Imarin kasvihuoneen jälkeen. ;) Tila on vaan kyllä vähän pieni, saa nähdä miten se onnistuu sitten käytännössä treeneissä.
Sitten on myös mun osalta huonoja polvikuulumisia. Syyskuun lopussa kävin tuon vasemman polven magneettikuvissa. Vasen polvi siis leikattiin viime syksynä. Se meni elokuun alussa tosi kipeäksi, aluksi itse ajattelin, että se johtuu vaan rasituksesta, sillon treenailtiin tosi ahkeraan ja kävin pitkiä lenkkejä sekä koirien kanssa että ilman. Päätin sitten kuitenkin mennä lääkärille, joka ohjeisti suoraan magneettikuviin. Kuvien tulokset kävin kuulemassa sitten keskiviikkona 1.10. Ja eihän ne tietenkään voineet olla puhtaat. Sekä polvilumpion sisä- että alareunassa oli rustovaurioita :( Ei ollut vielä, onneksi, rusto kulunut täysin pois, mutta rustokerros oli ohentunut merkittävästi. Lääkäri ohjeisti mut sitten fysioterapeutille, jonka tarkoituksena oli löytää noiden polviongelmien syy.
Kävin ensimmäisen kerran fysioterapeutilla lokakuun alussa. Eikä sen uutiset ollu kauhean hyviä. Mun polvia on hoidettu kohta kuusi vuotta eikä kukaan lääkäri ole koskaan huomannut, että mun jalat on ihan virheasentoiset! Molemmissa jaloissa on noin 10 astetta tuota virheasentoa (eli mun tapauksessa jalat kääntyy sisäänpäin tosi pahasti). Jos katsotaan kolmioviivaimesta, että paljonko tuo kymmenen astetta on niin sehän näyttää ihan naurettavan vähältä, mutta jaloissa se on kuulemma suuri virheasentoisuus. Tuohon ruston ohentumiseen virheasento vaikuttaa sen verran, että kun polvilumpio ei pysy kuopassaan niin se hankaa ympärillä olevaa rustoa pois, jokaisella askeleella.. Leikkauksella tätä on vaan pahennettu kun ei ole otettu tuota juttua huomioon. Polvilumpion niveliä on vaan kiristetty kun jalka on laitettu siinä normaaliin asentoon, mutta kun mie olen lähteny kävelemään, se polvilumpio on hypänny pois kuopastaa ja keikkuu siinä reunalla.. Tää on siis ihan uskomatonta, jos tuo oltaisiin huomattu ajoissa niin tuota vasenta jalkaa ei olis välttämättä koskaan tarvinnu leikata! Tätä on nyt kuitenkin tosi vaikea korjata, mutta fysioterapeutti antoi kuitenkin vähän toivoa. Kuntoutus aloitettiin sillä, että mulle hommattiin jalkaa tukevat kengät ja sellaiset pohjalliset, jotka korjaa tuota virheasentoa. Niillä sitten kävellään niin kauan kuin on tarvis (ei pysty sanomaan mitään aikaa, voi olla toooosi kauan) ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. Olo on vähän toiveikkaampi mitä ehkä kuukausi sitten, mutten kuitenkaan jaksa suhtautua tähän hirvittävän toiveikkaasti, ettei ole sitten kauhea pettymys jos tilannetta ei voi korjata. Siihen haluan kuitenkin luottaa, että tilanne paranee edes vähän. Ärsyttää kuitenkin tosi rankasti jos tää oltais huomattu ajoissa, kaikki olis voinu olla ohi jo kauan sitten.
Ketuttaa niin p*rkeleesti. Mun Urheiluopistolle pääseminen lykkääntyy taas, jos sinne pääsen enää ollenkaan. Lääkäriin pääsee vasta joulukuussa ja kipuja on nyt jo ihan liika :/ Nukkunu en ole pitkään aikaan kunnolla, lääkkeet on niin vahvat ettei koulussa jaksa olla (tai ainakaan muista mitään), joten koulumenestys on sitten sen mukaista. Onneksi sentään treenailu ja lenkkeily on poikien kanssa tosi kivaa, ne poikien kanssa vietetyt hetket onkin mun päivän kohokohtia, sentään jotakin positiivista :)
Pistetään muutama kuva tähän loppuun, hieman keventämään tätä jaarittelua :) Nää kuvat on siis otettu sillon kun meillä ei vielä ollu lunta, nyt lunta on sadellu sen verran, että maa on jo valkosena! Nää on muistaakseni viime sunnuntain aamulenkiltä.
