Siis oikeesti mihin nää vuorokaudet oikeen katoaa?! Mie olen jo monena iltana ajatellu, että pitäs kirjoitella meidän Kemin kisaraportti tänne blogiin, mutta päivät vaan menee niin nopeeta, ettei kerkeä. Tai sit, kun tulis sellainen hetki, että kerkeis niin kello on jo niin paljon, ettei vaan jaksa. Muutenkin tuntuu, että vaikka menen illalla myöhään nukkumaan ja herään aamulla aikaisin niin siltikään en saa päivän aikana yhtään mitään tehtyä.

Mutta takaisin aiheeseen eli viime viikonlopun kisoihin. Kisat olivat todellakin nimensä veroiset, lauantaina pakkasta oli -25 ja sunnuntaina -20 ja huRRjan kylmä viima lisäsi pakkasen purevuutta.

Lauantaina kisasin pelkästään Riimillä ja ekana oli vuorossa hyppäri, joka oli Harri Huittisen käsialaa. Riimin kans lähdössä tapahtui jotain tosi outoa. Kun päästiin lähtöalueelle Riimi näki takanaan jonkun koiran, jonka luokse sen oli välttämättä päästävä. Lähdössä se jäi tuijottamaan taaksepäin ja kun kutsuin ekan hypyn yli niin Riimi kiersi esteen. Palautin sitten Riimin istumaan lähtöön eli tulokseksi tuli hyl. Tämän jälkeen Riimi lähti tosi hyvällä draivilla ja tehtiinkin oikeen mallikas nolla.. Ei ketuttanu yhtään, eijei. Kummalista. No, mutta tällaista sattuu.

Seuraavaksi oli vuorossa Anne Huittisen agilityrata. Edellisen radan lähtösekoilun jälkeen mulla oli vaikeeta saada itteni kootuksi tälle radalle, mutta jostakin sain kerättyä sellaisen hyvän fiiliksen. Saatiin heti toiselta esteeltä hyl, kun Riimi hyppäsi renkaan ja kehikon välistä. Se oli kyllä täysin mun moka. Päätin, että peitän omalla linjallani puomin (joka oli aivan renkaan vieressä) ja siitä heitän Riimin renkaalle ja kun Riimi hyppää rengasta lähden perään. No, suunnitelma hyvä, toteutus surkea. Riimi lähti sellaisella raivolla, että mulle iski paniikki ja lähdin rynnimään sen kanssa renkaalle ja mun epämääräisestä huiskutuksesta johtuen Riimi hyppäs siitä välistä. Ensin mietin, että korjaan, mutta päätin jättää korjaamatta, kun R lähti niin hyvällä draivilla. Muuten rata tuntu tosi hyvältä, ainoastaan lopussa keinu tehtiin sit aika komeena lentokeinuna.. En tiiä, R ei yhtään tajunnu jarruttaa ja lensi aika komeesti. Otin keinun sit uudestaan ( yhtä pöljänä se sinne meni niin kuin aina aiemminkin, ei siis traumoja) ja teki tosi hyvän keinun.

Viimeisenä oli sit Jarmo Jämsän agilityrata. Rata oli kiva, mie vaan yritin sabotoida omaa suoritustani . Kun laitoin kisakenkiä jalkaan ja samalla selitin Jonnalle jotain, unohdin ottaa toppahousut pois. Muutama sana mun toppahousuista: ne on ollu mulle viimeksi 8- luokalla, joten ne on vähän pienet. Jonnalle sanoinkin kun tultiin kisapaikalle, että jos muutun yhtäkkiä siniseksi kuin smurffi ja pökerryn lattialle niin avatkaa multa ensimmäisenä housut, koska en varmaan saa kunnolla henkeä. Lisäksi mulla reidet hankaa niissä tosi pahasti yhteen, joten reipas kävely on välillä hankalaa - saati sitten juokseminen! Mutta toppahousujeni puolustukseksi sanon sen verran, että kun täällä on ollu niitä -30 asteen pakkasia niin on ne ihanan lämpimät! Mulla ei ollu mitään mahdollisuutta ottaa toppahousuja pois ennen starttia, kun me lähdettiin toisena ja se on melkoinen operaatio. Sitten kun olin jättänyt Riimin lähtöön (ja kävellyt haluamalleni aloituspaikalle) huomasin, että siinä otanko-toppahousut-pois-vai-en- sekoilussani olin hajamielisyydessäni avannut kengännauhat.. Kyllä siinä mietin, että lennänkö niihin kengännauhoihin vai jääkö mulla reidet kiinni ja kaadun sen takia.

Radalta en muista muuta kun sen hirveän paniikin, kun olin koko ajan myöhässä ja Riimi kun irtoilee aika mukavasti.. Musta tuntu, että jouduin ottamaan sitä koko ajan haltuun, kun R yritti karata koko ajan keinulle tai putkien vääriin päihin. Me kuitenkin taisteltiin ja tuloksena 0-voitto!  Niin kuin yksi treenikaveri sanoi: onneksi agilityssä ei jaeta tyylipisteitä  Me ei nimittäin oltais niiden valossa kauhean pitkälle pötkitty, mutta nolla mikä nolla  Täytyy tähän väliin kehaista, että meidän kerho kunnostautui tässä startissa, sillä me otettiin kolmois voitto!

Sunnuntain olin sitten omistanut Tamin kanssa kisaamiselle. Tosin aamulla tunsin itseni todella typeräksi, kun lähtö kisoihin oli kuudelta, ja jouduin heräämään muutamaa tuntia aikaisemmin, että ehdin lenkkeilyttää Riimin ennen lähtöä. VAIN siksi, että saisin palella koko päivän kylmässä hallissa. Great.

Tamin ensimmäinen startti oli jo klo 8:30. Ihan hauskan näköinen, muutamasta kohdasta haastava, Anne Huittisen agilityrata. Heti alussa oli A:n alla putki, jonka molemmat päät oltiin laitettu aika tiiviisti kontaktien viereen. Tami osaa nämä periaatteessa, muttei ole niissä kauhean vahva. Pääsimme kuitenkin ennakko-odotuksia pitemmälle, kun suoritimme tämän kohdan puhtaasti! Rata kosahti sitten kepeillä, kun syyllistyin mun perisyntiin. En luota, että Tami osaa hakea keppien avkulman (eikä se ollu edes aivan avokulma), joten menin varmistelemaan ja seisoin ite ekan välin tiellä > Tami meni kakkosväliin. Argh, nää on ollu meillä jonkun aikaa jo tosi hyvin hallussa, mutta nyt tuntuu, että tällaisia aloitusvirheitä on tullu yhä enemmän viime aikoina, nimenomaa tuosta avokulmasta. Pitää alkaa taas kiinnittää niihin enemmän huomiota! Rata meni hylyksi sitten keppien jälkeisellä muurilla, joka piti kiertää takaa. En näyttäny kunnolla ja Tami tuli ohi > enkä jaksanu korjata, meillä oli niin hyvä draivi päällä ja päätin, että me vedetäään täysillä loppuun asti. Noista virheitä lukuunottamatta olin tyytyväinen meidän menoon

Harri Huittisen agilityradan alku oli tosi haastava.Siinä oli ensin tiukka kääntö okserilta keinulle ja sen jälkeen vaikeahko pyöristys ja haastava lähetys kepeille. Me selvittiin siitä hyvin, ainoastaan pyörityksen viimeisen hypyn kanssa tuli Tamilla tehtyä muutama pyörähdys, mutta tästä ei kuitenkaan kieltoa. Kielto tuli sitten niin naurettavasta paikkaa, että itelläkin ihan hävettää. Lopussa lähdin ahnehtimaan ja vaikka putkelle oli A:lta suora linja, onnistuin viemään Tamin ohi. Lopetin kyllä ohjauksen aivan täysin kesken. Tulos siis 5 + reilu 2 s yliaikaa, sij 10. Tähän väliin täytyy todeta, että Tami teki kyllä tosi upeen puomin pysähdyksen. En tähän hätään muista, että olenko tännekin kirjoittanu, että Tamin puomi tuntuu välillä hajoavan käsiin. Viime treenit oli puomin osalta ihan kauheat, jouduin karjumaan Tamille, että sain sen pysähtymään ja silti se karkaili. Sama ongelma oli siis ennen Kajaaninkin kisoja ja siellä tehtiin myös tosi hieno puomi. Yleensä, kun tämä ongelma on nimenomaan toisinpäin, että treeneissä tehdään tosi hienoja kontakteja ja kisoissa ne sit räiskitään. En siis valita, parempihan se on näin päin

Viimeinen rata oli Anne Huittisen hyppäri. Mulla oli heti ensimmäinen tuntuma, että rata on hauska. Rataantutustumisessa hoksasin, että rata oli aika vaativa, mutta se sopii yleensä meille. Rata olikin tosi sujuva, lopussa vaan jäädyin enkä kerenny tekemään yhtä valssia ja jouduin muuttamaan joksikin aivan ihmeelliseksi ohjauskuvioksi. Hyvin se kuitenkin toimi, mutta kyllä se tuntui vähän oudolta. Tehtiin siis 0 sij 4. Sekunti jäätiin kolmosesta, jolle meni myös hyppy-sert Olin kuitenkin tyytyväinen, kun vilkaisin tulosliuskaa niin ainoastaan kahdeksan sai tuloksen 35, eli aika upeesti!

Nyt tuli esiin myös yksi ongelmamme, jonka yksi treenikaveri huomasi ja joka mun on kyllä pakko allekirjoittaa. Tamin (ja välillä myös Riimin) kanssa en vie rataa täysillä loppuun asti, vaan radan lopussa mulle tulee yleensä pieni herpaantuminen, jonka takia en ehdi tehdä suunnittelemaani ohajuskuviota ja rata menee vähän hosumiseksi. Siinä vaiheessa, kun pitäisi löytää vielä se ylimääräinen vaihde tehdä loppu rata täysillä niin mie alan löysäilemään.. Pitää kyllä alkaa kiinnittään huomiota tuohon ongelmaan ja takoa mun pääkoppaan, että töitä tehdään viimeiselle esteelle asti.

Viime viikonloppu vietettiin Kajaanissa: lauantaina kisasin molemmilla pojilla agia ja sunnuntaina oli Riimin näytelmien vuoro. Agiin halusin lähteä kisaamaan siksi, että saatais vähän tuntumaa ennen kuun lopussa olevaa Pakkasrallia.

****** VAROITUS: teksti sisältää paljon omaa kehua ja hehkuttamista! Mut harvoinpas sitä on näin tyytyväinen *****

Ekana oli Tamin agilitykisa, tuomarina siis Risto Ojanperä. Kaikki jotka mut tuntee tietää, että pitempi kisatauko ei sovi mulle ollenkaan, kun mulla alkaa sit jännittään ekoissa kisoissa ihan kauheesti. Nyt kisataukoa oli vain se 2 kk ja siltikin jännitti ihan kohtuullisen paljon.. Tai oikeestaan kaksi asiaa mulla jännitti ihan kauheesti, jotka sit vaikutti muutenkin jännitystasoon: 1) lähtö ja 2) puomin alastulo. Tamin vahvuuksia ei ole lähdöt (tai siis sinne jääminen) ja nyt uuden sääntömuutoksen takia radalle pitäis lähteä normaalia rivakammin. En haluais kuitenkaan antaa Tamin pompottaa mua lähdössä, mutta toisaalta en myöskään haluais kuulla niitä kolmea vihellystä, joiden seurauksena tuloslistaan tulis meidän kohdalle merkintä "pois". Puomin kontaktia jännitin sen takia, että viimeksi sitä ollaan otettu pari viikkoa sitten, jolloin Tami sikaili puomilla ihan miten sattuu (karkas, louskutti, yritti purra mua kun juoksin ohi jne). Silloin siis kävimme viimeksi keskustelua puomin suorittamisesta. Eikä sen jälkeen olla sitä muistettu ottaa.

Lähtö sujui hyvin, kun käskin Tamia normaalia tiukemmin odottamaan. Puomillekin Tami teki oikeen nätin 2on-2off-kontaktin, just sellaisen kuin haluankin! Rata tuntui tosi sulavalta ja Tami irtos tosi hyvin! Lopussa mulla vaan sattu pieni kämmi: pujottelussa en ottanu tarpeeksi etumatkaa, joten en kerenny tekemään suunnittelemaani valssia. Jouduin sitten tekemään takaaleikkauksen ja Tami pyöri tosi paljon ennen estettä. Sain sen kuitenkin jotenkin hyppäämään sen hypyn eikä rimaakaan tullu alas. Maalissa oltiin siis 0 tuloksella ja fiilis oli mahtava, lopun kämmistä huolimatta! Vitsit, kun aina radan jälkeen olis tuollainen tunne, että leijuu niin korkealla, ettei jalat kosketa maata ja muuten tuntuu, että halkeaa ylpeydestä. Tulos Tamin kanssa siis 0, aika -2.26 sij.4. Tuossa lopun tunaroinnissa menetettiin varmasti aika paljon aikaa, muttei se mittään, oli sen verran hieno rata! 

Vähän Tamin radan jälkeen pääsi starttaamaan Riimi, jonka tavoitteena oli olla ottamatta hylsyä.  Rata ei kuulunu kyllä mun suosikkeihin yhtään, kun heti 2 ja 3 hypyn väliin piti ottaa välistäveto ja kun välistävetoa ei olla RIimin kans kauheesti tehty. Saatiin se alku sujumaan itseasiassa yllättävän hyvin. Riimi teki niin sujuvaa rataa, ettei ikinä! Sen kans oli niin mahtava tunne! Tai siis kerrankin oli tunne, että me tehtiin Riimin kans samaa rataa eikä se sinkoile ihan mihin sattuu. Riimi irtos ihan mielettömän hyvin ja teki tosi sujuvaa rataa, kunnes niitä virheitä alkoi vaan ropista. Ensin Riimi roikaisi A:n alastulon oikeen näyttävästi alas, tätä ei ilmeisesti tuomari huomannut, mutta mie näin sen kyllä paremmin kuin hyvin. Sitten muutamaa estettä myöhemmin mie tunaroin jälleen: lähdin viemään Riimiä kepeille eikä se kestä sitä. Riimi pujottelee parhaiten, kun sen lähettää kaukaa ja pystyy itse olemaan kaukana. R teki siis kepeiltä aloitusvirheen. Uusi yritys ja R tuli kesken keppejä pois. Kolmannella yrityksellä Ärs pujotteli sit oikeen mallikkaasti. Sitten Riimi tuli esteestä ohi, kun se jäi vähän niin kun selän taakse. Loppu kiemurat onnistu ihan sairaan hyvin! Rataantutustumisessa kauhistelin sitä loppua, kun siinä oli ensin hirvittävän pitkä vauhti suora ja sitten vastakkain kaksi takaa kierrettävää hyppyä. Monet ohjaajat suunniteli siihen valssia, mutta mie tiesin, etten ikinä kerkeä valssata siihen suoran päähän, kun Riimi on noilla suorilla mua niin paljon edellä. Tein sitten siihen jonkun sylikäännös/poispäinkäännös systeemin ja voi mahoton, kun onnistu hyvin! Sitä olen videolta ihaillu siitä asti, oli vaan niin kerta kaikkisen upee  Tuloksella ei siis kauheesti juhlittu (15 vp ja yliaikaa 8 s), mutta noita virheitä lukuunottamatta ei olla varmaan menty ikinä noin hyvän tuntuista rataa!

Sunnuntaina sit mentiin Riimin kans näytelmiin. Hih, mie luulin koko ajan, että oli viemässä Riimiä ruotsalaiselle tuomarille, mutta just ennen kehää mulle selvis, että tuomari on ihan vaan suomalainen! Et hyvin olen ollu asioista taas perillä. Mut hei, Susanne Wendell, eikö kuulostakin ihan ulkomaalaiselta?

Riimin tulokseksi jäi VAL ERI/2 ja PU3. Tuomarin mielestä Riimi oli tosi elegantti ja tasapainoinen, mutta liian kevyt kropaltaan. Arvostelu oli tosin yks parhaista, mitä Riimi on koskaan saanu:

"Erinomainen kokonaisuus, tyylikäs ja tasapainoinen. Uros, jolla kaunis pää, silmät ja korvat. Hyvä runko ja raajat. Erittäin hyvä karvapeite. Liikkuu kevyesti ja sujuvasti."

Viimeisen Cacibin metsästys siis jatkuu, jossain ja joskus. Tässä on niin paljon kaikkea muuta häslinkiä, etten ole edes jaksanu selata näyttelyitä ja tuomareita, mutta mikäpä kiire meillä on. Onnittelut vielä kaikille näyttelyssä menestyneille!

Älkää muuten sitten ihmetelkö, jos tänä keväänä päivittelen blogia vähän vähemmän. Mulla alkaa nimittäin ens kuussa yo-kirjoitukset, joihin pitäs vissiin lukea. Ainakin mun pitäs opetella ihan käsittämättömästi enkkua, joka ei oikeen kuulu mun vahvuuksiin. Todistuksessa komeilee sellainen tyylikäs ja tasainen rivi viitosia, joten pitäs vissiin skarpata jos meinaan saada enkusta jonkun muun kuin I:n. Kisa kuulumiset ja kaikki muut merkittävät jutut koitan ehtiä päivitellä, mutta mitään kuvia tai muita kuulumisia en lupaa päivittää ainakaan hirveesti. Hmm, poikkeaakohan tää nyt ihan kauheesti siitä mitä mun päivittely on ollu tähän asti?!  

Tämäkin vaihderikas vuosi alkaa pikku hiljaa olla lopuillaan. Tähänkin vuoteen on mahtunut niin iloisia asioita kuin surullisiakin kokemuksia samoiten karvaita pettymyksiä kuin loistavia onnistumisiakin. Päälimmäisenä näistä ikävistä asioista on mun kevään polvileikkaus, joka vaikutti sitten koko vuoteen. Kolmas polvileikakus lyhyen ajan sisään oli mulle henkisesti tosi raskas kokemus ja jouduinkin kasaamaan itteni tosi alhaalta. Siihen menikin yllättävän kauan, oikeastaan vasta marraskuussa (puoli vuotta leikkauksesta) musta alkoi tuntua, että kaikki lähtee taas kääntymään paremmaksi.

Piin sairastuminen kesällä oli myös todella pysäyttävä ja raskas kokemus. Onneksi se kuitenkin päättyi onnellisesti ja Pii tulikin viime kuussa kunnioitettavaan 12 vuoden ikään!

Onneksi niitä huippu hetkiä mahtui vähän enemmän tähän vuoteen. Päälimmäisenä mieleen jäi Tamin agility valiokellon käynnistyminen maaliskuussa ja muutama kolmos sija. Tälle vuodellekin ollaan SM-0 tili avattu, mutta onhan niitä nollia vielä kerättävänä.. Riimi aloitti myös kisauransa, keräillen paljon hyllymetrejä ja kolmen nollan myötä menolippu 2-luokkaan. Rehellisesti sanoen, en olisi ikinä uskonu luokkanousun tapahtuvan vain 9 startilla, ensimmäisten kisojen jälkeen olin varma, että siihen menee seuraavat 10 vuotta

Riimi sai yksinoikeudella edustaa meidän perhettä missikisoissa - tätä tehtävää R ei hoitanut yhtään hassummalla menestyksellä!  Parhaiten jäi mieleen Riimin ROP Harstadissa, ROP & FI MVA & NO MVA Keminmaan ryhmässä, VSP & CACIB Rovaniemen KV, ROP, Blå Gula Hund 3 & S MVA & POHJ MVA Gällivaarassa, VSP&CACIB Oulun KV, VAL ERI/2 erikosinäyttelyssä. Ensi vuoteen kuuluu sitten viimeisen CACIB:in metsästys, jotta Riimiä voitaisiin tituleerata myös Kansainväliseksi muotovalioksi.

Ennen kaikkea haluan kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia jotka on tukeneet mua niin ilon kuin surun hetkillä. Te ootte ihan parhaita!  Omat unelmani pystyn saavuttamaan vain ystävieni ja perheeni ansiosta, joiden muodostama tukiverkosto on minulle todella tärkeä. Se on ainoa mihin voin turvautua tällä elämäni polulla. Itse olen kaatunut monesti ja vielä monesti tulen tämän elämän aikana kaatumaan ja saamaan verta vuotavia haavoja. Ystäväni ovat aina nostaneet minut jaloilleni, puhdistaneet haavani ja auttaneet eteenpäin. Yksi on tästä joukosta poissa, mutta tiedän hänen tukevan minua, missä hän sitten ikinä onkin. Mulla meinaa kyllä nyt alkaa itkettään, ei ollu tarkoitus olla aivan näin tunteellinen. 

Ensi vuoteen mahtuu toivottavasti paljon onnistumisia ja ilon hetkiä. Muutamia muutoksiakin on vuoden mittaan luvassa, ensimmäinen niistä on se, että päätin alkaa käymään kuntosalilla Olen jo pitkään haaveillut omasta harrastuksesta, jonka ansiosta saisin omistaa muutaman illan viikosta kokonaan itselleni. Selvää oli, että sen on oltava jotain liikunnallista, mutta kun ryhmäliikunta tunnit tuntuu niin hidas tempoisilta, tylsiltä ja kaavamaisilta (näin sanoo tuleva liikunan ohjaaja ), joten päädyin kuntosaliin. Hih, mulla on sängyn vieressä kuvakin jo yhdestä kehonrakentaja miehestä, jonka tarkoituksena olis motivoida mua käymään siellä salilla.. 

Toivotamme kaikille ystäville, kavereille ja blogin lukijoille:

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunu paljon kivoja asioita, jotka pääasiassa liittyy noihin Riimin lonkkiin  Kennelliitto siis antoi Riimin lonkkakuvat lainaan ja näytin niitä meidän ell Tuovi Joonalle. Halusin, että joku asiantuntija selittää mulle tarkalleen sen mitä en itse pysty noista kuvista näkemään. Tuovi oli ehdottomasti sitä mieltä, että nuo lonkat ei ole minkäänlainen este agilityn jatkamisen kannalta. Hänen mielestään agilityn lopettaminen ei olisi koiralle eikä mulle oikeen, kun me kerta molemmat siitä niin paljon tykkäämme ja oli todella iloinen, että meillä on niin hieno yhteinen harrastus  Oli ihana kuulla asiantuntevalta ihmiseltä, joka tuntee mut hyvin, ettei mun pitäs murehtia koko asiaa: hän tietää, että treenaan koiraa kuunnellen enkä voi mun treenaamisella mitenkään huonontaa Riimin lonkkia. Päinvastoin.

Sitten lähetin kuvat Peltolan Tarjalle, joka oli niin ihana, että näytti Riimin kuvat ell Kari Ventelälle. Tämä jännitti mua tosi paljon, sillä onhan hän korkealle arvostettu ja todella pätevä eläinlääkäri. Ja kyllä mulla kivi vierähti sydämeltä kun Tarja soitti ja sanoi, että Ventelä oli ollu myös sitä mieltä, ettei agilityn jatkamiselle ole estettä! Suuret kiitokset Tarja!

Päädymme siis loppu tulokseen, että Rii tulee kiitämään vielä (toivottavasti) monen vuoden ajan Olen kyllä tosi helpottunu ja voin rehellisesti sanoa, ettei tämä paina mun mieltä enää samalla tavalla kuin aiemmin. Kiitos kaikille, jotka on tsempannu mua kommentoimalla blogiin, mailaamalla ja soittelemalla! Ootte ihania! 

Sitten vielä toinen kiva juttu. Samalla kun käytiin Seinäjoen näyttelyssä Riimi ja Sella pääsi TopCaniksen mainoskuvauksiin. Tänään sitten uusin Koiramme- lehti kolahti postilaatikkoon ja siellähän Sella ja Riimi söpistelee (sivulla 95)! Kiitos Jennille tästä mahdollisuudesta! Tässä vielä tuo mainoskuva:

Perjantaina (13.11) meidän rakas Pii täytti 12- vuotta! Olen kyllä niin onnellinen, että Pii toipui näin hyvin siitä kesän sairastelusta. Pienten elämäntapamuutosten ansiosta ollaan pärjätty tosi hyvin tuon ruokatorven laajentuman kanssa eikä Piillä ole ollu kesän jälkeen minkäänlaisia oireita. Pii on siis täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja edelleen käytöksestä voisi luulla, että kyseessä on nuorikin koira

Viikonloppu meni sitten Kemissä Kaamosrallissa poikien kanssa. Lauantaina kisasin Riimillä ja sunnuntaina Tamilla, molemmille 3 starttia. Kummankaan koiran kanssa en saanu sellaista kunnon kisafiilistä päälle, tiedä sitten mistä se johtu. Tämän takia radat ei ollu mitään huikaisevan hyviä, muttei kuitenkaan mitään uskomatonta scheisseakaan. Koirat toimi hyvin, kaikki ratojen virheet ja yliajat voi kyllä pistää ihan mun piikkiin (niinkun yleensäkin). En vaan onnistunu saamaan sellaista hyvää tsemppiä päälle, ei se vaan aina onnistu, vaikka kuinka väkisin yrittäis. Radalla olin vähän liian rento ja rauhallinen, näytin kuulema balettitanssijalta, jolla on p**skat housussa

Lauantain eka rata oli Tuomo Pajarin agilityrata. Riimi pyöri aika pahasti ennen keppejä kun ohjasin sitä vähän kökösti. Pujottelu oli muutenkin aika kamala (= hitaan oloinen). Muuten rata oli ihan ok, siellä ei muistaakseni mitään suurempaa tapahtunu. Maalissa sitten yllätyin kun ihmiset tuli onnittelemaan meitä "uusia kakkosluokkalaisia". Siinä vaiheessa olin yhtenä kysymysmerkkinä, olin nimittäin aivan varma, että siitä ennen keppejä tapahtuneesta sähläämisestä tuli kielto. Ei kuulema tullut. Me siis ihan oikeesti noustiin Riimin kans 2-luokkaan! Tuloksena siis 0 rata, ia alittui -7,34 ja sij. 3.

Sitten odotettiin muutama tunti, että päästiin korkkaamaan 2- luokka Rauno Virran agilityradalla. Rata oli ihan jees, meille vaan vaikein kohta oli aika alkuvaiheessa kun A ja keinu olivat vierekkäin. Rataantutustumisessa tiesin, että Riimi todennäköisesti lähtee keinun sijasta A:lle ja päätinkin olla skarppina tässä kohdassa. Radalla nukahdin aivan täysin ja R oli mennä A:lle, mutta sain tämän pelastettua viime hetkellä. Kepeillä jäin jostain syystä liian taakse ja Riimi jätti toiseksi viimeisen välin pujottelematta. Otettiin sitten kepit uudestaan ja kun ite tulin vähän reippaammin mukana niin R pujotteli hyvin loppuun asti. Tuloksena siis 5 ja +3,41 yli aikaa, sij. 6.

Viimeinen rata oli Pajarin hyppäri, josta itse asiassa tykkäsin paljon. Rata meni vaan enemmän sähläyksen puolelle.. Riimi ei aluksi suostunu menemään pussiin, toisella yrittämällä meni sitten ilman ongelmia. Keppejä ennen R kaarratti (oli menossa uudestaan sinne pussiin ) ja kepeille tuli niin hassusti sisään, ettei taipunu toiseen väliin. Kaiken kruunasi loppu kiemuroissa mun valssi, joka nyt "vähän" valui ja ohjasin Riimin väärälle hypylle. Tulokseksi siis hyl, mutta sillä radalla oli kyllä tosi hyviä pätkiä!

Sunnuntaina oli sitten Tamin vuoro päästä kisaamaan. Tamin ratojen jälkeen olin lähinnä pettyny ja turhautunu (sori kaikille, jotka joutu kuuntelemaan mun kiukuttelua!). Tiesin, että me pystytään tekemään nollia, mie vaan sitten onnistuin sössimään muuten niin hyvät radat. Lisäksi tuntu, että me ollaan viikossa palattu pisteeseen viime kesä, jolloin mikään ei oikeen onnistunu toivotulla tavalla. Näin jälkeen päin ajateltuna, ei se meno ollu niin kamalaa, miltä se sillon tuntu. Radat oli oikeastaan tosi hyviä. Mulle vaan kävi niin kun Tommi Evilälle; heti kun pääsin kisapaikalle alkoi aivan uskomaton yliyrittäminen ja sen seurauksena tuli sitten kaikenlaisia pikku virheitä.

Eka rata oli ihan kiva agilityrata. Lähtö oli vaan aivan uskomattoman perseestä, suoraan sanoen. Tami vaan räyskäs eikä millään suostunu istumaan ennen kun sanoin sille vähän rumasti. Jäi kumminkin. Heti viidentenä esteenä oli puomi, joka on treeneissä viime aikoina tuntunu hajoavan käsiin. Tami ei siis malta odottaa lopussa vaan nykii ja joskus varastaa. Nyt sitten näytti, että Tami ei pysähdy ollenkaan, joten karjaisin sille tarpeettoman rumasti pysähtymiskäskyn. Sillä seurauksella, että Tami jäi kontaktialueen puoleen väliin ja katto tuomaria "hei tyyppi, toi ämmä huus mulle"- ilmeellä. Kun käskytin lopun nätisti Tami pysähty loppuun ihan ok. Mulla vaan meni siitä niin pasmat sekaisin, että onnistuin ottamaan kiellon seuraavalla esteellä. Ääh, tyhmä minä Tuota lukuunottamatta, rata olikin ihan hyvää menoa. Tuloksena siis 5 ja +3,05.

Toisella radalla lähtö oli taas huono. Voi, tuska. Muuten rata oli jälleen hyvä, mutta onnistuin kuitenkin ottamaan kepeiltä kiellon kun hätäilin ja Tami meni toiseen väliin. Lisäksi keppien jälkeisen huonon ohjausvalinnan johdosta sain hammaskartan pohkeeseeni.. Tulos 5 ja + 0,50 yliaikaa.

Viimeinen rata oli hyppäri, jolla onnistuin myös lahjakkaasti mokaamaan. Alun pyöritykseen olin tosi tyytyväinen; sain otettua Tamilta turhat kaarrokset pois ja jaakotuskin onnistui hyvin. Sitten teen suorastaan amatöörimokan kun erehdyin ajattelemaan, että kuinka hieno tuo alku oli ja unohdan koiran > Tami oli karata putkeen. Kerkesin kuitenkin karjaista Tamin pois, mutta siihen palo ihan tuhottomasti aikaa! Tuosta ei tullu kuitenkaan kieltoa, joten rata oli puhdas +1,48 yliajalla.

TORKK:in kisoissa on aina mukava kisata ja niin oli nytkin. Ainoa pitkä miinus tulee putkista, jotka oli tosi liukkaat! Kaikilla koirilla kesti tosi kauan tulla pois putkista kun kaatuivat sinne Valitettavasti Tamikin lensi yhdessä suorassa putkessa kyljelleen ja yhdestä mutka putkesta tuli ulos aika pahan näköisesti Ei kuitenkaan loukannut itseään pahemmin, vähän on kuitenkin jäykkä, joten Kati tulee huomenna hieromaan Tamin ihan varmuuden vuoksi.